
Vaatetuksen merkitys
Vaatteet ovat ihmisen lähin ympäristö ja tärkeä osa persoonallisuutta. Sopivat,
kauniit ja oman tyyliset vaatteet tukevat ihmisen positiivista kokemusta omasta
kehostaan ja vaikuttavat siihen, miten muut kokevat hänet. Ikääntyminen tuo
mukanaan fyysisiä ja toimintakyvyn muutoksia, mutta tarve pukeutua
persoonallisesti, laadukkaasti ja oman tyylin mukaisesti säilyy. Käyttäjän
tarpeisiin suunniteltu vaatetus edistää myös omalta osaltaan ikäihmisen
toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista.
Hankkeen tavoitteet
Sauma 60 + Samsöm 60+ -hankkeen tavoitteena on
kehittää toiminta- ja suunnittelumalli itsenäistä suoriutumista ja elämänlaatua
turvaavan vaatetuksen kehittämiseksi. Lähtökohtana on käyttäjien näkökulman
huomioiminen niin, että käyttäjien omat toiveet ja näkemykset tulevat
kuulluiksi. Kootun tiedon pohjalta kehitetään ikääntyneille suunnattua
vaatemallistoa ja pukeutumisen apuvälineitä. Tarkoituksena on, etteivät
vaatetus ja pukeutuminen estä ikääntyneen suoriutumista arkipäivästä, vaikka
toimintakyky heikkenisikin.
Hankkeen toimenpiteet
Hankkeessa kootaan ja syvennetään ikääntyneiden vaatetukseen liittyvää
tutkimustietoa ja jo toteutettuja ratkaisuja vaatteiden sekä pukeutumisen
apuvälineiden osalta. Käyttäjätietoa kerätään eläkeläisyhdistysten jäsenistöltä
sekä hoivayksiköiden asukkailta ja henkilökunnalta. Vaatetusliikkeiden
henkilökunnalta selvitetään heidän huomioitaan ikääntyneille tarjolla olevasta
vaatetuksesta ja kokemuksiaan palvella tätä asiakasryhmää. Selvitysvaihe
tuottaa tietoa siitä, millaisia kokemuksia ja toiveita ikääntyvillä on
vaatteiden valinnasta ja käytettävyydestä, pukeutumisen apuvälineiden
käyttämisestä ja pukeutumisen ongelmista sekä millaisia toiveita heillä on
värien, materiaalien ja mallien suhteen. Kootusta tiedosta toteutetaan
yhteenveto, jonka pohjalta käynnistetään vaate- ja apuvälinesuunnittelu
yhteistyössä alan ammattilaisten kanssa. Mallituotteet testataan ja
tuotekehitystä jatketaan saadun palautteen perusteella. Mallistoon
suunnitellaan tuotteita sekä omatoimisesti pukeutuville että henkilöille, joita
avustetaan pukeutumisessa.
Toimijat
Sauma 60+ - Samsöm 60+ -hanketta hallinnoi Hyvän
vanhenemisen tukisäätiö ja sitä rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Käytännön
toteutuksesta vastaa Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu ja sen yhteydessä
toimiva Itsenäisen Suoriutumisen Innovaatiokeskus ISAK. Keskeisiä
yhteistyökumppaneita ovat:
Eläkeliitto ry.
Svenska pensionärsförbundet r.f.
Fruntimmersföreningen i Helsingfors
Joensuun hoiva- ja palveluyhdistys ry.
Yhteystiedot
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu
Itsenäisen Suoriutumisen Innovaatiokeskus ISAK
Tikkarinne 9
80200 Joensuu
Projektikoordinaattori
Helena Härkönen
Puh. 050 375 5160
helena.harkonen <at> pkamk.fi
Projektisihteeri
Soili Kurikka-Mononen
Puh. 050-3755160
soili.kurikka-mononen <at> kamk.fi
|
|
|||
|
|
|||
|
|
|