
TERVE-SOS-tapahtuma Oulussa 23.–24.5.2007:
|
Stakes palkitsi kuntoutus- ja nettipalveluja sekä innovatiivisuutta |
|
|
Stakes on myöntänyt vuoden 2007 TERVE-SOS-palkinnot Omatoimi-hankkeelle, Hyvis-terveysportaalille sekä Vapa – Vammaisten päihdetyön tukipalveluille. Nyt ensi kertaa palkittiin myös hanke erityisesti innovaatioiden tuotteistamisesta ja tunnetuksi tekemisestä: Teknologiaa ikäihmisten ehdoilla. Palkkio on kullekin 2 000 euroa. |
|
Omatoimi-projektissa on luotu 8 kuukautta
kestävä ennaltaehkäisevän kotikuntoutuksen malli. Mukana
on ollut oululaisia yli 65-vuotiaita omaishoitajia ja heidän hoidettaviaan,
joilla on mielenterveyden ongelmia, Parkinsonin tauti tai aivoverenkiertohäiriön
jälkitila. Kotikuntoutusmalli on tietyn ajanjakson kestävä interventio
omaishoitajan ja hoidettavan tilanteeseen. Jakson aikana perheen kokonaistilannetta
jäsennetään ja pyritään löytämään
fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia voimavaroja, jotta perhe selviytyisi
haastavassa omaishoitotilanteessa. Mallissa on kolme päälähtökohtaa:
yksilöllinen palveluohjaus, toimintakyky sekä elämänhallinta.
Malli on siirrettävissä myös muualle maahan, ja on hyväksytty
Stakesin "Hyvät käytännöt"
-ohjelmaan. Uutena keinona asiakkaiden tavoittamiseen on käytetty mediayhteistyötä.
Paikallislehdet ovat kertoneet hankkeessa mukana olleista henkilöistä.
Vaikuttavuuden arviointia varten on opinnäytetyönä laadittu oma
kyselyaineisto.
Hyvis-terveysportaalissa Mikkelin alueen viittomakieliset henkilöt voivat tehdä terveydenhuollon ajanvarauksia ja saada terveysneuvoja suojatun internet-yhteyden kautta omalla kielellään opastettuna. Tämän lisäksi portaalissa on asiointipalvelu, palveluhakemisto, kansalaisten terveyskirjasto ja muuta hyvinvointitietoa sekä alueellisia tapahtumia ja terveysuutisia. Hankkeessa on kehitetty uudenlaista asiakkuutta ja kulttuuria eri terveydenhuollon organisaatioissa. Palvelukokonaisuudesta on helposti löydettävissä kaikki itsenäisen terveydenhuollon kannalta olennainen tieto, ja se toimii yhä enenevässä määrin kansalaisten käyttöliittymänä. Hankkeesta on useita arviointiraportteja, joissa sen todetaan muun muassa vähentäneen tarvetta ottaa yhteyttä lääkäriin ja hoitajaan sekä tukeneen itsehoitoa.
Vammaisten päihdetyön tukipalvelut – Vapa edistää saavutettavia ja esteettömiä päihdepalveluja ja tekee vammaisten päihdekysymyksiä näkyviksi ja kuuluviksi vammais- ja päihdepalveluissa. Vammaisjärjestöistä ja päihdetoimijoista mukana on 19 eri toimijaa. Vammaisten päihdetyön kehittämiseen on luotu viisi mallia. Vammaisia varten on Päihteettömän vammaiskuntoutuksen koulutusmalli ja Päihdestrategian suunnittelumalli. Saavutetut päihdepalvelut - malli tukee päihdepalvelutoimijoita saavutettavuuden kehittämisessä. Monitoimijamalli kuvaa eri organisaatioiden yhteisprojektien organisointia. Toiminnan tueksi on kirjoja ja oppaita sekä DVD. Vapa-tietopankista saa apua esimerkkien avulla paikallisista tai toimintayksikkökohtaisista ratkaisuista helposti ja leimautumatta.
Kohteesta toimijaksi -hankkeessa on kehitetty teknologiaa ikäihmisten ehdoilla. Hankkeessa on luotu toimintamalli ikäihmisten itsenäisen elämän ja selviytymisen turvaamiseksi, elämänpiiriin liittyvän apuväline- ja turvateknologian kehittämiseksi sekä uusien innovaatioiden kokoamiseksi. Ikäihmisten ideoita, kokemusta ja hiljaista tietoa on käytetty arkitarpeiden kehittämiseksi, ja asiakastietoa on siirretty apuvälineitä ja teknologiaa kehittäviin ja valmistaviin yrityksiin. Hankkeessa on luotu uudenlaista vuorovaikutusta ja verkostoitumista muun muassa tiedottamalla sekä kytketty ikäihmiset aktiivisina toimijoina innovaatioprosessiin erityisesti sen alkuvaiheessa ideointiin ja arviointiin. Kehitettyä mallia on sovellettu myös teollisuuden tuotteistuksessa ja muissa kehittämishankkeissa. Hankkeessa järjestettiin vuosina 2004–2005 ikäihmisten avoin ideakilpailu. Tulokseksi saatiin 115 arjen niksiä kotona selviytymiseen. Aineisto julkaistiin kaksikielisenä oppaana: Aapinen arkiaskareista suoriutumiseen. Hanke on myös avannut Lehmirannan lomakeskukseen Perniöön kotona suoriutumista edistävän tietopisteen. Mukana ovat olleet Raha-automaattiyhdistyksen tuella Hyvän vanhenemisen tukisäätiö, Eläkeliitto ry, Svenska pensionärsförbundet rf ja Itsenäisen Suoriutumisen Innovaatiokeskus ISAK sekä myös Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu.
Stakesin TERVE-SOS -palkinto myönnetään vuosittain sellaiselle tutkimus-, kehittämis- tai koulutushankkeelle, jonka toteutusta voidaan pitää poikkeuksellisen ansiokkaana. Tänä vuonna palkittiin myös ensi kertaa yksi hanke erityisesti innovaatioiden tuotteistamisesta ja tunnetuksi tekemisestä. Palkintoehdotuksia tuli yhteensä 24. Palkinto on 2 000 euroa kullekin palkinnonsaajalle. Palkintojen saajat on kutsuttu vastaanottamaan palkinnot TERVE-SOS-tapahtumaan Ouluun.
Lisätietoja: