
KOHTEESTA TOIMIJAKSI -TEKNOLOGIAA IKÄIHMISTEN EHDOILLA
TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2006
1. TAUSTAA JA TAVOITE
Kohteesta Toimijaksi –teknologiaa ikäihmisten ehdoilla -hankkeen keskeisenä tavoitteena on tuottaa asiakaslähtöinen toimintamalli apuväline- ja turvateknologian sekä uusien arkitarpeiden vastaavien innovaatioiden kehittämiseksi. Tavoitteena on koota ikäihmisten omia ideoita ja kokemuksia eli hiljaista tietoa ja kohdata kohderyhmän edustajia arkielämänsä asiantuntijoina. Toimintamalliin liittyy kiinteästi tämän asiakastiedon siirtäminen apuvälineitä ja muuta teknologiaa valmistaviin yrityksiin.
Hankkeen vuoden 2006 alusta käynnistyneen jatkovaiheen tavoitteena on kansalaistoiminnan vahvistaminen ikääntyneille tarkoitettujen tuotteiden ja palvelujen innovaatiotoiminnassa ja käyttäjälähtöisten tuotekehitysmallien soveltamisessa. Tavoitteena on saada ikääntyneet innostumaan ja sitoutumaan heidän omia tarpeita palvelevien tuotteiden ja palvelujen suunnitteluun ja toteutukseen.
Tavoitteena on vaikuttaa myös asenteellisesti ikäihmisten arvokkaan tiedon huomioimiseen tuotekehityksessä ja osoittaa kohderyhmälle, että heidän asiantuntemuksensa otetaan aidosti huomioon. Näin kannustetaan ikäihmisiä osallistumaan aktiivisesti tuotteiden ja palvelujen suunnitteluun.
2. TOIMINTA 2006
2.1 Aapinen arkiaskareista suoriutumiseen opas
Handboken ABC i att klara av vardagssysslor
Kilpailuun osallistuneista ideoista ja muusta hankkeen aikana saadusta aineistosta koottiin Aapinen arkiaskareista suoriutumiseen -opas/ Handboken ABC i att klara av vardagssysslor. Oppaan tavoitteena on jakaa ikääntyville sekä heidän parissaan toimiville helppoa ja ymmärrettävää tietoa iloisesti ja innostavasti. Oppaassa on mm. tietoa apuvälineistä, konsteista ja keksinnöistä, ohjeita omatoimisuuteen sekä ystävien löytämiseen, ratkaisuja liikkumisen helpottamiseksi sekä vinkkejä omaishoitajille.
Opas jakaa ja levittää ikäihmisten omia, hyväksi havaittuja keinoja ja ratkaisuja pienistä arkiongelmista suoriutumiseen. Mukaan on otettu myös paljon kysyttyjä aiheita ja arkisia ongelmatilanteita, joihin on esitelty markkinoilla olevia välineitä ja ratkaisuja. Oppaassa on myös nostettu esiin muutamia tärkeitä yhteystietoja, jotka löytyvät kunkin sivun alalaidassa olevasta tietopalkista. Oppaan sisältö ja ulkoasu on suunniteltu yhdessä Mielimedia Ky:n Riitta Nyberg:n kanssa ja taitosta ja grafiikasta vastaa mainostoimisto Adelen.
Aapinen arkiaskareista suoriutumiseen julkaistiin Eläkeliiton liittovaltuustoseminaarissa huhtikuussa 2006 ja ruotsinkielinen Handboken ABC i att klara av vardagssysslor julkaistiin toukokuussa 2006. Suomenkielisen Aapisen painosmäärä oli 10 000 kappaletta. ja ruotsinkielisen 1 500 kappaletta. Hyvän vanhenemisen tukisäätiön toimesta suomenkieliset oppaat jaettiin toukokuussa 2006 kaikille suomenkielisille yhdistyksille, yhteensä 432 kpl. SPF:n kautta toimitettiin oppaat ruotsinkielisten yhdistysten puheenjohtajille. Myös Eläkeliitto ry:n liittovaltuuston seminaarissa (4/2006) ja liittokokouksessa (6/2006)oppaat olivat jaossa. Oppaasta on tiedotettu Eläkeliitto ja God Tid -lehdissä sekä Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n Lähellä- lehdessä. Valtakunnallisilla neuvottelupäivillä 22.- 23.8.2006 Aapista jaettiin n. 1 000 kpl.
Ruotsinkielistä opasta Handboken ABC i att klara av vardagssysslor on jaettu syksyn 2006 aikana mm. seuraavissa tapahtumissa:

Aapisen kansi Handboken, kansi
2.2 Ideasta tuotteeksi –toimintamallin käyttöönotto
Toimintavuonna 2006 sovellettiin hankkeen toiminnan kautta syntynyttä Ideasta tuotteeksi –toimintamallia käytäntöön aihioiden eteenpäin viemiseksi ja uusien ideoiden paikantamiseksi.


Toukokuussa 2006 toteutui mallin sovelluksena teematapahtuma, joissa valittuun teema-alueeseen liittyvää asiakaslähtöistä tuoteinnovointia pilotoitiin. Menetelmänä käytettiin Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun Muotoilun palvelukeskus D´ART:n kehittämää Innovaatioleirimenetelmää, jota sovellettiin ikääntyneiden kohderyhmälle.
Innovaatioleiri on intensiivinen työskentelymenetelmä, jolla tuotetaan lyhyessä ajassa runsaasti tuote- ja kehittämisideoita. Leirit räätälöidään yksilöllisesti tavoitteita ja päämääriä tukeviksi. Leirin jälkeen tuotekehitystyötä jatketaan yhteistyössä sovitulla tavalla suunnittelun, mallinnuksen, protovalmistuksen, pikamallinnuksen ja tuotetestauksen avulla. Innovaatioleiri motivoi, nopeuttaa ja systematisoi tuotekehitysprosessia sekä mahdollistaa monialaisen asiantuntijuuden käytön ko. prosessissa.
Arjen asuminen -teematapahtuma 12.5.2006
Kohteesta Toimijaksi –Teknologiaa ikäihmisten ehdoilla -hankkeen kutsumana kokoontui joukko ikäihmisiä Vanhusten Ilona –projektista Ilomantsista, edustajat Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun kuvataiteen ja muotoilun koulutusohjelmasta (KuMu) sekä Abloy Oy:n tuotekehityksen asiantuntijat Abloy Oy:n tehtaalle Joensuuhun jakamaan kokemuksiaan ja näkemyksiään sekä ideoimaan parempia oviympäristöjä. Keskustelun ja ideoinnin kohteina olivat lukot, vetimet, ovet ja kaikki muu oviympäristöön liittyvä. Tavoitteena oli koota tietoa siitä, millaisia kokemuksia käyttäjillä on ja kuinka oviympäristöjä voisi kehittää.
Alustuksen ja aiheeseen johdattelun jälkeen osallistujat saivat kertoa kokemuksiaan ovista ja niiden toimivuudesta. Tämän jälkeen työskentelyä jatkettiin ryhmätöillä. Osallistujat jaettiin neljään ryhmään, joissa kussakin oli 4-6 henkilöä. Jokaisessa ryhmässä oli ilomantsilaisia ikäihmisiä, Abloyn asiantuntijoita ja KuMun opiskelijoita. Lisäksi yhdessä ryhmässä oli edustaja ISAK:sta. Omien käyttäjäkokemusten lisäksi tilassa oli mahdollisuus tutkia myös paikalla olevia malliovia kehittämiskohteiden miettimiseksi. Aiheena ja tehtävänä oli nykyisissä oviympäristöissä olevien kehittämiskohteiden miettiminen ja löytäminen.
![]()
![]()
Ryhmätyötä Malleihin tutustuminen
Ideoinnin pohjaksi nousi ensimmäisen vaiheen tuloksena esiin teema-alueita. Näitä työstettiin seuraavassa vaiheessa. Teema-alueet olivat:
Ryhmätyöt jatkuivat. Nyt aiheena oli miettiä tulevaisuuden ratkaisumalleja. Tulevaisuuden oviympäristön malliksi koottiin ajatuksia ihanteellisesta oviympäristöstä ja ratkaisuja oviympäristön kehittämiskohteisiin. Tuloksena syntyi ryhmäkohtaiset kollaasit, joissa kuvien, piirrosten ja selitysten avulla havainnollistettiin innovointia sekä tuotettuja ratkaisuesimerkkejä ja oivalluksia. Yhteensä saatiin 67 kehittämisideaa ja huomiota, jotka kirjattiin ja jätettiin Abloy Oy:n tuotekehityskäyttöön.
Kohteesta Toimijaksi –Teknologiaa ikäihmisten ehdoilla -hanke on tehnyt teematapahtumassa konkreettista yhteistyötä RAY:n rahoittaman Vanhusten ilona -projektin (2005-2007) kanssa. Vanhusten Ilona -projektin toiminta tukee ikäihmisten kotona asumisaikaa tarjoamalla säännöllistä viriketoimintaa Ilomantsissa.
http://www.vanhustenilona.net/?sivu=tietolaari_tahtihetkia&kategoria=&oid=123
3. Hankkeesta tiedottaminen ja raportointi
Hanketta on esitelty Itsenäisen Suoriutumisen Innovaatiokeskus ISAK:n toiminnan yhteydessä erilaisille vierailijaryhmille. Hanketta ja sen tuloksia on esitelty laajoille ryhmille hankkeen aikana toteutuneissa messu- ja esittelytapahtumissa, joita vuonna 2006 olivat:
![]()
Hyvä Ikä 9/2006 Trendikäs ikääntyminen 10/2006
Hankkeen työ sekä tulokset on raportoitu hankkeen toimintaa ohjaavalle asiantuntijaryhmälle asiantuntijaryhmän kokouksissa sekä sähköpostikirjeenvaihdon avulla. Hankkeen toiminnan kirjallinen raportointi toteutettiin aikataulullisesti niin, että asiantuntijaryhmä hyväksyi sen vuoden 2006 lopussa. Tässä vaiheessa hankkeen toteutumista ja tuloksia arvioitiin sekä suhteutettiin käytettävissä oleviin resursseihin. Vuoden 2006 lopussa huomattiin taloudellisia resursseja olevan vielä jäljellä ja päätettiin hakea rahoittajalta mahdollisuutta toteuttaa ko. resursseilla hankkeen tulosten kokoaminen julkaisuksi sekä tulosten esittely seminaareina vielä vuoden 2007 alkupuolella. Myönteisen päätöksen jälkeen Kohteesta Toimijaksi –hanketta jatketaan 30.4.2007 saakka.